tiistai, 12. kesäkuu 2018

Ihmisiä, jumalia, sankareita ja sossupummeja

Terveppä terve taas pitkästä aikaa. Minä se täällä taas tulin kaatamaan emotionaalisen askosen paska-auton niskaanne. Nauttikaa siis. 

Olen potenut taas melkoista ahdistusta, syynä pitkälti kohtuuton ryyppääminen ja paasin poltosta aiheutuva flegmaattisuus. Perkele. Nyt pitäis saada jostain energiaa punttiin. Piriä? Ei. Ei sille tielle.

Voisiko tämä raskauttava tunne, energiapallo rinnan ja vatsan välissä muuttaa muotonsa vaikka johonkin toiseen energian muotoon. Olisin hyvin kiitollinen. Jos olet siellä pikku jumala, heitä salama tai tee jotain. Kiitos. Jatketaan.

Tekisi mieli vääntää ruumis niin suureen solmuun, että kuuluisi vain sellainen krutsahtava ääni mikä kuuluu kun niskat menee poikki. Helpottava kuolema. Tyhjä hiljaisuus. Autuus. Uuh.

Tämä on läppää sitten.

Ja nyt.

Heh.

Lupaan lähipäivinä kirjoittaa tänne jotain järkevää. Ehkä jotain aatteita tai runoja. Odottakaahan vaan.

Your sincerecly: MHR

 

perjantai, 9. maaliskuu 2018

Untitled

keskiviikko, 7. helmikuu 2018

Sin-ä

Et saa luovuttaa. Ymmärrä nyt perkele että olet nero. Typerä, mutta nero. Tiedät asioita joista toiset ihmiset eivät kykene edes uneksimaan.

Kyllä mä tiedän että sut on jähmetetty. Laitettu kahleisiin kuin Prometheus. Mut mä tiedän, ja niin tiedät sinäkin, kun jaksaisit edes hetken miettiä, että sä pärjäät.

Mieti kaikkea sitä vaivaa mitä he kävivät läpi että he saivat sut kiinni kiveen. Sua heitettiin muistomerkillä suoraan takaraivoon, niin että sun sattuu pääkoppa vieläkin. Älä silti huoli. Se paranee.

Rakkaus on ruma sana, siksi en sitä sulle tässä sano. Sä et tarvitse sitä, kun osaat olla ihmisiksi. Piruun kaikki tekaistut edistysaskeleet, ei edistys ole mitään ilman päämäärää. Ja se on A ja O.

L'anarchie c'est L'Orde

keskiviikko, 7. helmikuu 2018

Sardonic smile of woodpecker

Minä tiedän aika paljon yksityiskohtia asioista, mitä en tule koskaan tarvitsemaan mitä luultavimmin missään. Nippelitiedoksi sitä sanon, vaikka on se turhaa sillisalaattia. Voin kertoa tässä heti, missä punainen risti on perustettu, minne Zeus piilotettiin kronoksen kidalta, mikä on Unkarin pääkaupunki yms. Lutra lutra on äitini lempi eläin. Isäni pitää perhokalastuksesta. Veli on koiraihminen.

En tiedä miksi väheksyn kaikkea tietoani, tai miksi pidän sitä merkityksettömänä. Kai se johtuu tästä uskonnollisesta kasvatuksesta, mistä on versonnut lähes tulkoon kiero nöyryyden moraali-oppi. Ei kaikki uskonnot ole pahasta, mutta jotkut on.

Välillä näen harhoja. Se on jännittävää, toisinaan pelottavaa. Joskus tuntuu että olisin isäni. Joskus tuntuu että olen pappani. Joskus taas siltä, että nämä kaikki, elävät sekä kuolleet ihmiset joista välitän, asustaa sisälläni. Pelottava puoli tästä on se, että välillä tuntuu siltä että nekin asustaa, joista ei niin välitä. Demoneja, vihamiehiä, kaltoinkohdeltuja sieluja?

Jotenkin pysyn sentään vielä järjissäni, vaikka teksti olisikin katkonaista. Demonsthenes opetti yhtä sun toista. Olen yrittänyt sopeutua normaaliin arki-elämään, mutta se ei oikein tunnu sujuvan. Ehkä mua ei vain ole tehty sosialisoimista varten.

Jos totta puhutaan, niin luultavasti olen vain atomipallo, mikä leijuu multiversumissa ajan virrassa, keinuen edes ja takas. Mutta tämä onkin sitten jo ihan eri satu.

Yksi mitä kaipaisin, niin hullulta kuin se kuulostaakin, on se, että saisin olla niin hullu kuin vaan mahdollista. Minussa on hieman sellaista hullua nerokkuutta, ja silloin kun olen kunnon maniapäissäni (joissa en ole ollut vuosiin), tunnen itseni kokonaisemmaksi kuin ikinä. In a nutshell, se tuntuu hyvältä.

Yksi elämän parhaista elämyksistä koostuu luultavimmin siitä, että löytää yhtä hulluja kaveruuksia kuin itse on. Ah sitä riemun määrää. Pääsee lentämään ajatuksen vuoristoradalla lentävillä raitiovaunuilla vaikkapa kuuhun jos siltä tuntuu. Minä kaipaan sitä.
 



 

keskiviikko, 7. helmikuu 2018

Shun

As the winter wept, I said I saw the night. Played like a fool, said what was mine. Called my doors to slam shut openings

- when the great pledge appeared.


Guise of morning, shadow of fame

Shred my bones until it's too late

 

Mash my skull when winter falls

Taste the blame craved in my wall