Tulin tänään pohtineeksi aihetta nimeltään samanmielisyys. Asioista sanotaan useasti kuvallisesti, että ollaan samaa mieltä kun heitetään hansikasta toiselle, vaikkapa kauppojen solmimiseksi. Mää olen kuitenkin sen verran abstrakti ajattelija, etten voi kuvitella olevani kenenkään kanssa samaa mieltä. Okei, voin päätyä sovintoon asiasta kuin asiasta, mutta samaa mieltä oleminen, jo käsitteenä, kuulostaa jo hieman kauhistuttavalta. Monet luultavasti ajattelevat että liioittelen. Ehkä. Teen kuitenkin selväksi sen, että asioista pysyy paremmin kärryillä, kun niistä puhuu niiden suorilla kuvajaisilla. Esimerkiksi sarvikuono ei ole vaikea tunnistaa siitä miten kieltä ollaan käytetty sen nimeämiseen. Sarvi löytyy ja perkele vielä kuonossa. (sana kuvaa ulkomuotoa, ulkomuoto kuvaa sanaa) Toinen antiteesi (ah miten ihastuttava sana!) on, että jos olemme luonnontieteiden varjolla äärettömän suuri summa erilaisia partikkeleita seilaamassa läpi äärettömyyttä, miten voisimme kohdata toisemme? Tottakai samaan suuntaan voimme mennä, erilaiset kellot kaulassa, mutta miten ihmeessä voitte kuvitella että törmäisimme toisiimme? Jos kaksi on samansuuntaista, ne eivät törmää, ainakaan itse en pysty tätä itselleni todistamaan typerimmänkään matemaattisen kaavan avulla. Kolmanneksi vastaväitteeksi voisin sanoa niin löyhältä teoriapohjalta olevan asian, mikä tosin on itselleni se kaikkein tärkein, nimittäin tunne. Minä tulen aina olemaan eri mieltä muiden ihmisten kanssa. Oikeastaan se kattaa koko universumin, mikäli on taipuvainen panteismiin. Samanmielisyys saa ainakin oman mielikuvitukseni sellaiseen vuoristorataan, mitä varmaan parhaiten kuvailisi painajainen monopolisoidusta tahosta, jossa kaikki ovat yhtä mieltä, tai kuten sen itse kokisin, vailla sielua.

Ne joita tämä kiinnostaa, kannattaa tsekata paralleeliaksiooma. Se liittyy suuresti suhteellisuusteoriaan.

-julkaistu viimeksi ???-