Mä olen hukannut itteni. En tiedä enää kuka oon. Mulla ei oo hajuakaan, mikä mun persoona on. Tiedän nimeni, osoitteeni etc; mutta en saa kosketusta itseeni. En tiedä mitä haluan, mistä nautin, mistä en pidä tai mistä pidän. Kuljen arjen melskeessä kuin manalaan hukkunut sielu. Elän hetkessä, koska mulla ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. Elämä tuntuu kuin uimiselta styxissä, vaikka valehtelen itselleni ja muille, että se on nautintoa: carpe diemiä panta rheissä. Tiedän monia monimutkaisia käsitteitä, mutta en osaa selittää niitä, joten mun puhe ja teksti kuullostaa hullun jargonilta. Mulla ei ole pistettä, edes pientä jalansijaa tai ankkuria, mihin voisin nojata ja josta voisin haalia turvaa. "Sääli meitä eksyneitä"