Väärät profeetat tekevät itse totta ennustuksistaan. Mitä profeetat edes ovat? Tai ennustukset? Profeetasta tulee luultavimmin mieleemme parrakas vanha mies, joka on sopusoinnussa itsensä kanssa ja levittää elämänviisauttaan. Ennustus on taas moniulotteisempi käsite. Ennustus ennustaa kaikkea mahdollista. Se itsessään on suggestio ja kykenee tekemään itsensä todeksi. Tällä informaatiotulvan kaudella sillä onkin suuri vaikutus maailmankatsomuksiimme. Suggestiot saavat vallan, kun ryhdymme uskomaan niihin sokeasti. Voimmeko tietää, mikä on ja mikä ei? Onko meillä tällainen absoluuttinen järki tai nuottikorva, joka kertoo asiantilan varmuudella? Kun suggeroidut henkilöt vastaanottaa suggestion, voisi ajatella että heidän sisällään lyö kello, joka yhdistää neuropäätteet toisiinsa ja luo assosiaation. Näitä yhdenmukaisuuksia pohtimalla pääseekin sitten melko syville vesille mielen alueella. Jos olettaisimme, että maailmassa on kaikki totta, ettei ole olemassa niin sanottua valhetta, vaan erilaisia perspektiivejä elämään, muuttaisiko se mitään? Samoin voisi sanoa, että jos kaikki on valhetta, onko olemassa totuutta? Nämä kaksi sanaveljestä ovat repineet maailmankatsomuksiamme moniin eri suuntiin, tehden leirinsä totuudenetsijöiden ja kaaoksen mestareiden ääripäihin. Paskinta tässä jutussa on se, että näissä leireissä olevat eivät itsekään tiedä kummassa ovat. Me emme yksinkertaisesti tiedä mitä me teemme, minkä puitteissa ajattelemme ja toimimme, emmekä miten pääsisimme tästä helvetinloukosta takaisin. Teknologia on tuottanut erilaisia proteeseja ajatteluun ja ympäristöön, muokaten suhtautumistamme elämän tragiikkaan ja sen antiin. Emme enää kykene tuomaan esille sitä, mikä on tärkeää. Me emme tiedä, mikä on tärkeää, koska olemme hukanneet omantuntomme. Kansa huutaa Jumalaa, suurta johtajaa tai ylempää voimaa, vain sen takia, että se toisi heidät takaisin niille raiteille, joista suistuimme niin aikaisin.

 

Palaan vielä aiheeseen, väärät profeetat. Ajatellaan, että em. profeetta olisi normaali suomalainen mies. Hän on töissäkäyvä, perheellinen ja veroja maksava äijä. Hän katsoo töiden jälkeen telkkaria, juo kaljaa ja käy saunassa. Jees. Tietäen, mikä on oikein, hän alkaa vänkäämään naapurin Simon kanssa. Simo oli väittänyt, että keltaviherpiipiäinen on suomen yleisin lintu. Profeettamme kuitenkin on eri maata, tietäen että sen on oltava peippo. Hän on varma asiasta, ja antaa sen näkyä. Pienessä huppelissa hän huutaa Simon pöydän alle ja tarkistaa vielä wikipediasta varmistuakseen voitostaan.

 

No mikä siis tekee hänestä väärän profeetan? Tekeekö se, että hän on varma ornitologian taituruudestaan? Ei. Hän voi olla vaikka kuinka varma siitä, eikä se muuttaisi asiantilaa. Kuitenkin se, että hän ei epäile varmuuttaan, tekee hänestä haavoittuvan. Varmuus ei ole samaa, mitä se on ollut aikojen saatossa. Varmuus ja epäilys eivät kulje käsi kädessä. Mutta hetkonen, jos lähdetään siitä kiintopisteestä, että ei ole olemassa mitään varmaa, eikä epävarmaa? Sehän johtaisi siihen, ettei ole olemassa varmuutta. Silti me olemme varmoja niin monessa asiassa! Epäily itsessään vaikuttaa vielä haastavammalta käsitteeltä. Siitä tulee kenties mieleen epävarmuus, aavistus, intuitio. Se jokin sanoo että ei, näin tämä ei voi olla. Sen voi ajatella myös nurinpäin. Voimme epäillä, että huomenna sataa. Voimme epäillä, että Suomella menee taloudellisesti päin persettä tällä hetkellä. Kertooko epäily koskaan, onko jokin tai ei? Epäilisin että ei. Se kattaa puhtaan pöydän, johon voi sitten levitellä omat leipänsä miten haluaa.